Pienellä liekillä palaen
rohkeutta, rohkeutta
liekki sydämessäni palaa,
pieni toivon liekki.
Tuoden toivon kipinän,
ole kärsivällinen
tuo pieni toivon liekki
kuin pieni jolla aalloilla
odota
ottaa hiljaa tuulta purjeisiin
kärsivällisyyttä
lipuu eteenpäin hiljalleen..
virran mukana
Sydämen laidalta
syrjäisimmästä nurkasta
se alkaa kasvaa
kyllä sinä selviät
hiljalleen
nostaen suruharsoa
rohkeutta, rohkeutta
ja kiinnittäen katseensa
parempaan
tulevaan.
vielä varpaisillaan
lähtee
kokeilemaan
heiveröisiä siipiään
kyllä sinä selviät.
sunnuntai 17. kesäkuuta 2007
lauantai 9. kesäkuuta 2007
miksen voisi?
miksen voisi vain olla niin kuin muut:
rohkea
tahtoa täynnä
tietäen mitä tehdä,
kuinka toimia?
miksen voisi vain olla avoin;
puhua kaiken niin kuin asiat ovat
epäilemättä,
epäilemättä itseäni,
muita,
sitä kiinnostaako heitä kuunnella
pitävätkö he minua vain typeränä
ja tuomitsevat minut ennen kuin ehdin edes sanoa asiaani loppuun?
miksen voisi vain olla rohkea
kaikkien vaikeuksieni keskellä
niin kuin silloin aikaisemmin?
rohkea
tahtoa täynnä
tietäen mitä tehdä,
kuinka toimia?
miksen voisi vain olla avoin;
puhua kaiken niin kuin asiat ovat
epäilemättä,
epäilemättä itseäni,
muita,
sitä kiinnostaako heitä kuunnella
pitävätkö he minua vain typeränä
ja tuomitsevat minut ennen kuin ehdin edes sanoa asiaani loppuun?
miksen voisi vain olla rohkea
kaikkien vaikeuksieni keskellä
niin kuin silloin aikaisemmin?
torstai 7. kesäkuuta 2007
voimat lopussa?
haaveeni hajosivat
sydämeni mukana
leviten palasina lattialle.
lattia romahti altani
ja vajosin maahan;
kaaduin sirpaleitteni päälle,
kuin kohdaten sisimpäni
rikki revityn,
maahan isketyn,
joka hajanaisena huutaa korjaajaansa
keskellä sekasortoa
ja jokainen pala huutaa
äänensä käheäksi
huudon kuulumatta metrinkään päähän.
kyynelsilmin vajoan alas..
sirpaleet repivät ihoni rikki
taas kerran
enkä jaksa enää nousta
en jaksa
en ennen
kuin saan taas lisää voimia
nousta ylös
uudestaan
sydämeni mukana
leviten palasina lattialle.
lattia romahti altani
ja vajosin maahan;
kaaduin sirpaleitteni päälle,
kuin kohdaten sisimpäni
rikki revityn,
maahan isketyn,
joka hajanaisena huutaa korjaajaansa
keskellä sekasortoa
ja jokainen pala huutaa
äänensä käheäksi
huudon kuulumatta metrinkään päähän.
kyynelsilmin vajoan alas..
sirpaleet repivät ihoni rikki
taas kerran
enkä jaksa enää nousta
en jaksa
en ennen
kuin saan taas lisää voimia
nousta ylös
uudestaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)