eteenpäin vaan vaikka suohon hukutaan

sometimes I feel that we
shouldn't be together.
nonsense, I know.
that would only be the easy way out.

sometimes I feel that we
are too broken together.
can we also be strong
or week together,
leaning to each other, while we'd be getting stronger?

I know I'm weak.
more what I am - I'm confused.
it hurts to watch you being hurt,
to be unsure of what to do.
what's the worst it this:
I see there's nothing I can do.
the feeling, that's the worst.
I hate it;
it hurts.
and sometimes it comes to me too overwhelmingly.

I know I'm strong.
I try to be.
the decision to be "the stronger one".
the idea: "one of us must be.
you need me to be strong".
and maybe you truly do.
but still being the one who hurts inside,
the one that doesn't show it.
I never show it anyway -
that I'm broken.
it comes so naturally from me anyway.
right?

what do I do with you darling;
I don't want to see you hurt.
I neither want to leave you.
I wish you'd be alright.

seeing you go.
being near.
being apart.

picturing your eyes,
the look on your face so sad.

how can it hurt so?

is the brokenness trauma or is it real?
what do you think inside?
when you touch me, hug me, don't want me to leave.

leave.
I want to leave, my darling.

I don't wanna choke.
I wanna be able to breath.

free. that's what I wanna be.
am I free? I don't feel so.

and still I stay.
beside you, darling. I know you're hurting.
but I don't wanna be part of something wrong,
I don't wanna be trifted into the corner
with you, closer to you, away from my love for you


darling, I want us to feel good.
I want to be strong.

I want you to know I care,
but not in the way that makes me hurt.
I want you to trust me,
but not rip me apart by forcing me into the corner
with your actions led by the hurt inside of you.

I want to leave,
but I want to stay.

I want to be strong.
I want to say no.

Love your neighbour - and enemy

I place my eyes on you
watch you, like I'd want to look deeper
I would like to find that place
that is yearning inside of you,
looking for the fulfiller to the emptiness
that upwells from the most profound,
that wants to fill the confusion with peace
the hesitation with steady thinking
and numbness with love
that place that has now been sheltered
covered with unconsciousness

I would like to see a new light
in your eyes, telling a new story
that the rock from your heart had been moved
that you could see a new tomorrow
filled with gladness, freedom
to your heart and mind

I look at you and my heart is aching;
you could have so much more
you just walk your days unaware
of the greater peace you could get

Kun tietää mihin kuuluu ja minne on menossa

Askeleet oikeassa suunnassa ja stop-merkki:
sinun kätesi.
Väistän ja jatkan matkaa.

Sinä et voi estää minua;
ansaitsen enemmän.

En halua katsoa sinuun
En halua tietää mitä näkisin
kasvoiltasi,
niiltä jotka tietävät enemmän
Pelkään, myönnän sen
en tiedä mitä ajattelisin
tie hukassa, katse sumussa;
kasvoillasi ymmärrys,
huoli, pelko, kenties pettymys?
Silti en muuttaisi mitään toisin
en vaihtaisi katseesi lujuutta
sitä huolta, ymmärrystä,
sitä tietoa
joka jostain suuremmasta kumpuaa;
sitä pientä huojennusta, minkä sydämeni saa
kivussa, tuskassaan
jota on hieman helpompi kantaa
kun tietää ettei ole
aivan yksin

Lapsena

Lapsen kengissä,
vielä monen vuoden jälkeen;
astun askeleen, pelkään.
Kuinka kauan siihen tarvitaan,
että aikuiseksi pystyisin kasvamaan,
tai edes varmemmaksi, pikkuisen.
Edes vähän rohkeammaksi
tässä maailmassa,
jossa en kuule kuin epäsopua ja riitaa
jossa en tunne kuin painolastin harteillani,
sanat jotka iskevät alas,
toiveet jotka murskaantuvat
eivät jaksa kantaa
sanat jotka helisevät, katoavat tuuleen.

Lapsen kengissä,
vielä vaellan
kuin vuosilla ei olisi ollut mitään merkitystä;
vielä samassa pisteessä tunnun olevan,
kuin silloin ennenkin,
epävarmuudessa, josta ei pääse eteenpäin.

Totta kai tahtoisin
niin paljon tehdä jos osaisin
sanoa oikeat sanat jos ne vain tietäisin.
Antaisin suunnan oikean, sille joka sitä tarvitsee,
antaisin toivon kipinän, toisen epävarmuuteen,
vastauksen, syvimpään kysymykseen

Mutta niin pienenä vaellan
lapsenkenkäni hiertäen
painolastiini, taakkaani, lisää painoa keräten
Jos vain paikkani löytäisin,
sen kodin mitä tarvitsen,
jossa lapsena saisin mä kasvaa
Siihen syliin missä voin levätä,
siihen käpertyen
voisin mä matkaani jatkaa,

siinä mä voisin kasvaa,
ehkä muuttua paremmaksikin.