Varjo

sanoja, tahdotko sanoja? tähän eivät sanat riitä.
eivät yllä, tälle taajuudelle.
olisitko vain hiljaa kanssani?
jakaisit kanssani tämän hetken, ääneti.
jäisit vierelleni, pitäisit lähellä, tässä.
muuttuisit turvallisuudeksi, rakkaudeksi,
täksi hetkeksi vain.
hiljaa.

näytä ettei se saa meitä.

näytä että olet tässä ja nyt -
että minäkin voin olla.
olla minä, ja sinä sinä, yhdessä.

en halua hajota palasiksi

älä mene, jää tähän
mä en selviä tästä yksin.

sattuu

istuisin vierellesi - jos voisin
sulkeutuisin käsiesi syleilyyn - jos pystyisin
antaisin rutistaa, hyväillä, rakastaa
tahtoisin olla sinun
kokonaan, kokonaisvaltaisesti

aidosti.

mutta minuun sattuu


tulisin hymynä vastaasi, halaisin -
jos jaksaisin
kertoisin että olemme okei -
jos siihen uskoa pystyisin

rakastan, rakastan paljon
mutta silti liian vähän


epävarmuus on yhteinen tunteemme
vallitseva, lamauttava

olenko koskaan sinulle se minä,
joka kohtelee sinua niin kuin pitäisi?
oletko sinä koskaan se sinä,
joka minut oikein huomioisi?
niin että voisin sen uskoa,
niin että voisin sen sallia.

niin että voisimme olla lähekkäin, pelkäämättä.
uskoen että toinen välittää.

glances that kill,
moments that make you broken.
and you skip another chapter.

hiljaisena aamuna

nousen, herään
ei enää nukuta.
mietin eilistä, sitä kaikkea
mitä en tahdo
en tahdo tehdä, en tahdo nähdä
en osaa ymmärtää.
suossa josta ei pääse ylös
olenko?
tiedän että hän on
ehkä.

enkä haluaisikaan nukkua enää
miksi turhaan pyörisin vain sängyssä?
enkä jaksaisi enää tehdä mitään
kun ei vain jaksa, ei enää:
tyhjä olo,
ja kaikki kuin kysymysmerkki.

mihin tästä enää mennään?
alas, vai ylös, vai ei-minnekään.
en tiedä, enkä jaksaisi ajatella.

hiljainen aamu,
vain tuuletin hurisee,
ja minä mietteissäni -
enkä tiedä vastausta mihinkään.

sitä jaksaa kun on pakkoa

eteenpäin vaan vaikka suohon hukutaan

sometimes I feel that we
shouldn't be together.
nonsense, I know.
that would only be the easy way out.

sometimes I feel that we
are too broken together.
can we also be strong
or week together,
leaning to each other, while we'd be getting stronger?

I know I'm weak.
more what I am - I'm confused.
it hurts to watch you being hurt,
to be unsure of what to do.
what's the worst it this:
I see there's nothing I can do.
the feeling, that's the worst.
I hate it;
it hurts.
and sometimes it comes to me too overwhelmingly.

I know I'm strong.
I try to be.
the decision to be "the stronger one".
the idea: "one of us must be.
you need me to be strong".
and maybe you truly do.
but still being the one who hurts inside,
the one that doesn't show it.
I never show it anyway -
that I'm broken.
it comes so naturally from me anyway.
right?

what do I do with you darling;
I don't want to see you hurt.
I neither want to leave you.
I wish you'd be alright.