Et vain ymmärrä,
se sattuu,
vaikket puhukaan minusta
Olet muuttunut,
kuulen ivan äänessäsi
ja olen vain hiljaa
Käännän toisenkin poskeni,
pyydän äänettömyydelläni:
älä puhu heistä pahaa,
eivät he ole sinulle mitään tehneet
Ja sitten ihmettelet
miksi olen hiljaa,
en juttele,
olen muka muuttunut
Etkö voisi kerrankin katsoa itse peiliin?
Huudat vain minulle:
Olet liian hiljainen!
Olet ruma!
En minäkään ole sinulle mitään tehnyt,
ollut vain hiljaa,
enkä osallistunut ivaan,
joka sinulle näyttää olevan
nyt niin luonnollista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti