Eebenpuu

Anna tunteelle väri, muoto
anna sille nimi

Sinä olet pyöreä, kaunis,
hennolla äänelläsi rikot tummimmankin pimeyden
Olet lempeä, siloposki, niin kuin pieni lapsi
(Olet rakkaus)

Sinä olet hiljainen, vaikeneva
löydät rosoisuudesta kotisi
Pienenä nurkkaan kätkeytyen loistat sinäkin lämmöllä
kuin rohkaisten pientä lintua lentämään -
siipirikon jälkeen
(Olet toivo)

Mutta sinä olet väritön, salakavala
rosoisuuden maaherra, hiljaisuuden valtias
Surusta ammennat voimasi, voimattomuudessa on sinun kotisi

(Nimesi on tuska, nimesi on ahdistus)

Sinä rikot sen linnun siivet
sinä kahlitset sen pienen lapsen

Polvet rikkoutuen, kaatuen
jalat kompuroivat käskysi voimasta
Muttet pysty sitä silmua rikkomaan
joka kairaa läpi rosoisen puunkuoren,

haarniskan.



Rakastan sinua eebenpuu
kunpa muuttuisit tänään valkoisemmaksi.

myrkkyä

ole vain hiljaa,
kun tiedät ettei kannata

sanoa.


ole vain hiljaa,
kun tiedät
se tulee sattumaan liikaa.

ei vain minuun,
sinuunkin,

koskee
repii
hiljaa
vanhat haavat auki.


ole vain hiljaa -
älä sano sitä.

se lause on myrkkyä korvilleni.

sen piti olla

jätin vain hiljaisen veden liplattamaan järven pinnalle.
sen piti olla kaunis, sen piti olla enemmän.
jäi vain totiset silmäsi katsomaan lammesta minuun;
näin niissä kasvoni, silmissäsi silmäni.

katsoin yli vuorten ja laaksojen,
mutten muistanut tätä päivää.
kuinka riipivä huuto täytti hiljaisuuden
kotkien käydessä syömään.

ja hetkessä
oli täysin hiljaista.

sen piti olla kaunis, sen piti olla enemmän.
hiljainen kuin ymmärrys, vahva kuin tie totuuteen,
kuin uljaan kotkan siivet lähdössä lentoon.

sen piti olla uskoa parempaan.

tienviittaan törmäsin ja väärään suuntaan lähdin
lammelle jäin istumaan, kasvojasi katsomaan.
kuinka hitaasti käännyit pois,
annoit minun mennä tietä omaani
silti muistoksi jäit silmiini, niin kauniiksi

ajan kuluessa jäin vain odottamaan, toivomaan
että pilvilinnani olisivat muuttuneet todeksi
että olisit palannut takaisin
mutta olitkin löytänyt tiesi jo jostain muualta.

annoin sumun laskeutua lammen ympärille.
jätin hiljaisen veden liplattamaan järven pinnalle.

vaikka sen pitikin olla kaunis,
vaikka sen pitikin olla enemmän
siitä tulikin
vähemmän
loppujen lopuksi.


hiljaa yöhön huokasin, tähtitaivaalle katsahdin
toivon että muistat minut siellä jossakin.

Sinulle
soisin täyden onnellisuuden,
sen tunteen kun tietää kaiken olevan okei,
kuin tuulahdus viileää ilmaa kesäpäivänä
kasvoillasi
hellästi tuuditellen kesäiseen unelmaan,
sen tunteen, kun ei tarvitse kuin olla,
kuunnella suloista hiljaisuutta
johon voi uppoutua tietäen
että se kannattelee
eikä upota,
joka tuo hymyn kasvoille,
silmien taakse
tietäen
ettei ole hätää,
että voi vain olla
ja rakastaa elämäänsä
sellaisena kuin se on
ei täydellisenä, vaan vaatimattomana
täynnä rauhaa ja rakkautta -
elämän onnea.

blank paper

tuijottaen tyhjää paperia
yrittäen luoda tunteita sanoiksi
kirjaimia paperille
muodostaisivat sanat, lauseet
kertoisivat sen kaiken
täydellisesti
tunteet todellisessa muodossaan
paperilla
lyijykynällä kirjoitettuna
raapustettuna raakana, lohdullisena
niin kuin totuus, joka kuuluu lasten suusta
niin oikeana
niin selvänä
toisin kuin ajatukset
jotka pysyvät nyt pään sisällä,
ajatusten sekamelskana,
eivätkä tule ulos.

Elämäni huone

elämäni on tuhatkulmainen huone,
jokaisella seinällä ovi uuteen huoneeseen.
katso sisään,
astu huoneeseeni,
siihen keskimmäiseen, joka on kaiken alkulähde

huoneeni keskellä on tukeva pöytä;
ainoa huonekalu mitä minulla on
pöydällä on vanha kirja lasikuvulla peitettynä -
elämäni kirja.

mitkä ovet avautuvat,
mitkä minulta suljetaan,
se kaikki löytyy kirjasta
kirjaan kirjattu koko elämäni,
kirjailtuna kaikki kokoon
jokaista piirtoa myöten.
takana vain tyhjiä sivuja,
tulevaisuuteni on vielä avoin

ensimmäiset sivut paksusta paperista tehty,
myöhemmin ohuemmiksi vaihtuneet

selaa kirjaa
tutki elämääni
kuin sinulle annettua lahjaa

katso tarkkaan -
ehkä ymmärrät minua vielä joskus.

Elämäni heitti kuperkeikkaa;
aiheutin myrskyn,
jonka kestoa en pysty arvioimaan.

salamat sotivat keskenään
kaatavat minut maahan
koitan vain seisoa sateessa
yritän olla liukastumatta märkään maahan
vaikka oikeasti haluaisin
vain jäädä makaamaan
tuudittautua sateen muodostamaan virtaan
joka on tehty kyyneleistäni
elämäni ahdistuksen muodostamista

yritän vain jaksaa
vaikka voimani hiipuvat
koska tiedän sen olevan oikein
mitä luovuttamalla voisin voittaa?
en niin mitään

yritän vain jaksaa
edes vielä hetken
ehkä apu löytää luokseni
vielä joskus