En halua katsoa sinuun
En halua tietää mitä näkisin
kasvoiltasi,
niiltä jotka tietävät enemmän
Pelkään, myönnän sen
en tiedä mitä ajattelisin
tie hukassa, katse sumussa;
kasvoillasi ymmärrys,
huoli, pelko, kenties pettymys?
Silti en muuttaisi mitään toisin
en vaihtaisi katseesi lujuutta
sitä huolta, ymmärrystä,
sitä tietoa
joka jostain suuremmasta kumpuaa;
sitä pientä huojennusta, minkä sydämeni saa
kivussa, tuskassaan
jota on hieman helpompi kantaa
kun tietää ettei ole
aivan yksin

Lapsena

Lapsen kengissä,
vielä monen vuoden jälkeen;
astun askeleen, pelkään.
Kuinka kauan siihen tarvitaan,
että aikuiseksi pystyisin kasvamaan,
tai edes varmemmaksi, pikkuisen.
Edes vähän rohkeammaksi
tässä maailmassa,
jossa en kuule kuin epäsopua ja riitaa
jossa en tunne kuin painolastin harteillani,
sanat jotka iskevät alas,
toiveet jotka murskaantuvat
eivät jaksa kantaa
sanat jotka helisevät, katoavat tuuleen.

Lapsen kengissä,
vielä vaellan
kuin vuosilla ei olisi ollut mitään merkitystä;
vielä samassa pisteessä tunnun olevan,
kuin silloin ennenkin,
epävarmuudessa, josta ei pääse eteenpäin.

Totta kai tahtoisin
niin paljon tehdä jos osaisin
sanoa oikeat sanat jos ne vain tietäisin.
Antaisin suunnan oikean, sille joka sitä tarvitsee,
antaisin toivon kipinän, toisen epävarmuuteen,
vastauksen, syvimpään kysymykseen

Mutta niin pienenä vaellan
lapsenkenkäni hiertäen
painolastiini, taakkaani, lisää painoa keräten
Jos vain paikkani löytäisin,
sen kodin mitä tarvitsen,
jossa lapsena saisin mä kasvaa
Siihen syliin missä voin levätä,
siihen käpertyen
voisin mä matkaani jatkaa,

siinä mä voisin kasvaa,
ehkä muuttua paremmaksikin.

sunset

someday, I will raise my head towards the sun,
look the sunset in all its glory,
see all the power it wears in its quietness;
the scene leaving me standing speechless,
with no words given to the power,
the beauty of the poverty.

someday, I will stop walking
on this road leading among the others,
find my steps in the sand and,
feel the ground under my feet;
hot sand under my bare toes,
the snow, the grass,
as I walk towards the road
that I'm searching for.

someday, I will close my eyes
and let the wind blow,
at my face, with its sooting breeze,
and for a while see the beauty that exists
around every corner -
if you just know how to seek.

someday, when I will no longer remember,
maybe someday I will understand
and I will see it all - as it is.

FULL ME TO BE

for so long
I accused you
from my insecurity
so many times
I went back in time in my memories
to the moments
when you made me feel so bad
so unloved
unwanted
scared
and insecure

so long I held bitterness, hate
I blamed you from about everything bad
that came into my way
just because
you once had been unfair towards me

and sometimes
I even kept being unfair to you
and making our relationship even harder
but I didn't realize it from my bitterness
until now

but today
I think I'm ready
to turn another leaf,
make my way to another goal in my life,
and to let go
of the past

I know
it's not easy thing to do
to let go of everything
that you've held inside
for so long
but I think I now am ready
to start the way out of this,
start walking on the road to my happiness

I can decide myself
I can choose to be the secure one
I can decide of my own life
and now
start living it
as a full me.
not as the half
that I was before.
because of you.

sinusta en osannut sanoa
olitko se marmorikasvoinen nukke,
posliininukke lasikaapin hyllyllä,
niin kauniina ja käyttämättömänä
vain istuen ja katsellen
omalta paikaltaan,
omasta ylhäisyydestään

vaiko se räsynukke,
vanhaksi kulunut ja käytetty,
liian rikkinäisenä heitetty pois;
jätetty ullakon nurkkaan yksinään
miettimään ja odottamaan
josko joku sen sieltä löytäisi,
jonain päivänä, kukaties.

anteeksiantava pelkuri

löysin itseni
taas kerran
antamasta sinulle anteeksi
ja satuttamasta itseäni
taas kerran.

ethän edes pyytänyt anteeksi;
enhän edes yrittänyt soittaa
tai puhua kanssasi.
enhän edes tiedä ajatuksiasi;
onko anteeksiantoni minkään arvoista,
teetkö sen uudestaan ja
petynkö sinuun taas seuraavan kerran.

se jättää monta kysymystä kysymättömäksi,
monta vastausta sanomattomaksi
ja sydämeni varovaiseksi
taas kerran,
mieleni alttiiksi epäilemään
liian helposti.

ehkä minun pitäisi vain soittaa sinulle.
uskaltaisinko?

Mulle riittää että olet sinä

sun ei tarvii esittää
ei olla sen enempää
kuin olet

ei sun tarvii hymyillä
jos et jaksa
mutta nauraisin mielelläni kanssasi joskus

voit sanoo olet muuttunut
voit sanoo ettet välitä
kunhan sanot totuuden

en jaksaisi kuunnella
ristiriitaisia asioita
joita kuulen sinun sanovan
taas kerran

en tiedä mitä haluat
tai mitä yrität sanoa
kertoisitko minulle?

mä haluisin vain ymmärtää
en pyydä sulta enempää
kuin yhden hetken vain;
puhuttaisiin kahdestaan,
ehkä asiat ratkeaa

ei sun tarvii vältellä
mä haluun olla sun ystävä
ei väliä vaikka oot muuttunut

ei sun tarvii esittää
ei olla sen enempää
kuin olet

mulle riittää että olet läsnä.
mulle riittää että olet sinä.