lauantai 28. heinäkuuta 2007

Raastava totuus

Suru raastaa
toivottomuudessa,
kyvyttömyydessä tehdä mitään
enää

ikävä
ei lisää onnea
piirunkaan vertaa
se vain muistuttaa läsnäolollaan
kuinka kaikki hävisi
muuttui itsekkyyden alla
yksinäisyydeksi,
hävisi pois

silmiinkantamaton ruispelto
hävisi silmissä
salaman leimahduksessa
totuuden hetkenä
arvaamattomana

omaan vankilaansa uppoutunut
etsii avainta
häkin ovi lukossa
muistuttaa vanhoista teoista
joita ei saa pyyhittyä pois

syyllisyys
ei anna rauhaa,
ei ulospääsyä, ratkaisua
ongelmaan
haastavaan

jättää vain haavat
ja ahdistuksen,
joita ei saa
enää pois.

perjantai 27. heinäkuuta 2007

Elämäni kuva-albumista

katsoin taas valokuvia
menneiden aikojen
kuin muistoja
joista en enää tunnistanut yhtäkään,
menneitä tapahtumia
jotka aika muutti,
vei unohduksiin.

tutuista kasvoista
en tunnista yhtään sydäntä;
vain totisina tuijottavat takaisin.
toisissa kuvissa
huomaan hymyilevät kasvot;
luovat vääristyneen kuvan
silmiensä taakse

muistoja, unohdettuja
merkityksestään kadonneita
vuosien kuluessa
toisiksi muuttuneina
nyt
kipeinä
katsovat
takaisin
sinun silmistäsi.