haluisin että olisit mun turvasatama,
kädet ympärillä kun ei enää jaksa
olla rohkea
olla päättäväinen
olla se ”aina hyvä” mikä minulta niin usein vaaditaan -
se suorittaja

olisitko syli johon saa käpertyä, piiloutua
kun maailma alkaa ahdistaa,
kun ei jaksa laittaa jalkaa jalan eteen.
tahtoisi vain pysähtyä silti tietäen
ettei kukaan sitä hyväksyisi kuitenkaan
hyväksyisitkö sinä?
olisitko sinä se turva mitä niin usein kaipaan,
edes pienen hetken

saisin olla minä
heikkona, rikki, alastomana
sieluni läpinäkyvänä kädelläsi
ethän sitä pudottaisi, ethän?

haluaisin että olisit mulle se rakkaus
se rakkaus mitä niin kovin harvoin olen saanut nähdä
kokea, tuntea
se vajavainen, mutta kaunis kuin timantti
se ymmärtäväinen ja rohkaiseva
se mitä moni ei minulle anna
tai ole pystynyt antamaan;
aito ja turvallinen

olisit se hymy, se huumori
mikä saa minut nauramaan;
pilke silmäkulmassa.
olisit se käsien ojennus,
halaus vastassa
mikä saa minut tuntemaan: olen sinun,
kuulun tänne,
ja minut hyväksytään.

jos näkisit

jos näkisit minut kokonaisena, totena,
sinä mikä olen oikeasti.
jos näkisit katseeni taakse,
sen, mitä silmäni oikeasti kertovat -
kun katson sinuun.
jos pystyisit näkemään,
sen, mitä moni ei huomaa:
sydämeni on pirstaleina,
ja olen alastomana edessäsi
kuin voisit nähdä jokaisen haavan, jokaisen arven,
kivun ja rikkonaisuuden
minussa,
edessäsi

kun katsot minuun.

jos näkisit jokaisen hetken,
jolloin huudan apua tuuleen,
rikon jalkani kaaduttuani,
ja yritän nousta uudelleen.
jos näkisit sen kivun, mitä sisimmässäni kannan
jokaisen hetken, kosketuksen, sanan,
ahdistuksen, viillon, syytöksen, painostuksen.
jos näkisit,
että olen tässä,

tietäisit


etten halua muuta
kuin olla kokonainen,
luottaa,
ja olla sinun

jos se vain on
enää mitenkään mahdollista.

Etsin turvallista paikkaa kodistasi ja löysin sen;
istuin alas ja itkin.
Kunpa et koskisi enää sydämeeni,
kunpa kaikki mitä sanot ei satuttaisi.

Iskit taas uuden veitsen selkääni,
sen viimeisen veitsen.
Eikö kaikki muu ole jo hajalla?
Miksi tämäkin vielä…

Huudan, muttet kuule.
Kyyneleeni valuvat, mutta olet liian sokea näkemään.
Valun hiekkana tiimalasissasi, mutten tiedä
milloin aikasi loppuu.

Olen väsynyt taistelemaan…
Auta minua.

Etkö näe aiheuttamaasi tuskaa
sitä kuinka alas vajoan.
Jos kuolisin, välittäisitkö?
Sisältä olen jo turta – ajoittain.
Jos käteni ovat jo verestä rikki
ja sinä vain hymyilet

Mitä tapahtuukaan jos katoan?